ABOUT THE CLASS
Paikka tunteille, joita sanat eivät aina tavoita.
Kuvataidepajoissani tavoitteena ei ole “piirtää kauniisti” tai noudattaa täydellistä mallia. Haluan luoda tilan, jossa lapsi saa vapaasti tutkia, kokeilla ja ilmaista itseään. Paikan, jossa hän voi kohdata omat tunteensa, antaa mielikuvituksensa lentää ja tuoda sen näkyväksi värien, muotojen ja materiaalien kautta.
Uskon vahvasti, että taide on oma kielensä – joskus jopa voimakkaampi kuin sanat – erityisesti silloin, kun haluamme kertoa, miltä meistä tuntuu. Ilo, viha, suru, innostus, pelko, ylpeys… jokaisella tunteella on paikkansa luomisessa. Ohjaan lapsia lempeästi ja kannustavasti, jotta he voivat muuntaa sisäisen maailmansa herkiksi ja ainutlaatuisiksi teoksiksi.
Jokainen työpaja lähtee liikkeelle teemasta tai kysymyksestä, joka herättää lapsen oman ajattelun ja mielikuvituksen: Mikä on lempipaikkasi maailmassa?, Miltä sinusta tuntuu tänään?, Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Näiden kysymysten kautta lapsi pääsee tutkimaan ja luomaan – ilman painetta tai arviointia.
Täällä ei ole “virheitä” tai “epäonnistumisia” – vain kokemuksia, oivalluksia ja itseilmaisun iloa. Lapsi oppii luottamaan itseensä, havainnoimaan, tekemään valintoja ja ennen kaikkea – nauttimaan luomisesta.


ABOUT THE TEACHER
Oppettajasta:
Maija Fioriti
Olen ollut taiteen maailmassa mukana ihan pienestä asti. Maalaus, piirustus, kuvanveisto, kollaasit… olen tutustunut taiteen eri muotoihin lapsuudestani lähtien kurssien ja leirien kautta, ja luovuus on aina ollut osa elämääni.
18-vuotiaana opiskelin teatteria Pariisissa, ja jo silloin rakastin suunnitella ja rakentaa lavasteita esityksiini – se oli luonnollinen jatke intohimolleni kuvataiteisiin. Olen luonteeltani utelias ja monipuolinen tekijä, ja myöhemmin kouluttauduin kuvataideopettajaksi Ranskassa Michel Macharpan johdolla Etelä-Ranskassa.
Olen opettanut lapsille kuvataidetta Ranskassa ja nyt haluan jakaa tätä iloa myös Suomessa. Olen kahden pienen tytön äiti, ja rakastan työskennellä lasten kanssa. Mielestäni taide on upea keino käsitellä tunteita, ilmaista itseään ja pohtia maailmaa lapsen omasta näkökulmasta – kynän, pensselin ja paperin kautta.
Opetukseni perustuu lempeyteen, luovuuteen ja lapsen omaan ääneen. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen, ja juuri siitä saan inspiraationi monipuolisiin ja innostaviin työpajoihini.
Maija Fioriti.
TULOSSA TAIDEPAJAT
12.09.2025
VANHEMPI–LAPSI - TYÖPAJA: luodaan yhdessä, rennolla otteella.
Miltä kuulostaisi yhteinen hetki luovuuden äärellä – sivellin kädessä ja sydän avoinna?
Järjestän satunnaisesti vanhempi–lapsi -työpajoja, joissa luodaan yhdessä yhteinen taideteos. Ne ovat ainutlaatuisia hetkiä, joissa saa pysähtyä, nauttia toisen seurasta ja antaa mielikuvituksen virrata rinnakkain.
Tarkoituksena ei ole tehdä “jotain hienoa”, vaan jakaa kokemus: leikkiä väreillä, kokeilla materiaaleja, nauraa yhdessä roiskeille ja katsoa lasta uudella tavalla taiteen kautta.
Työpajoihin voi osallistua kuka tahansa – aiempaa kokemusta ei tarvita. Ohjaan askel askeleelta lempeässä, kannustavassa ja iloisessa ilmapiirissä, ja jokaisella kerralla on oma inspiroiva teemansa.
Kesto: noin 1,5 tuntia
Kenelle: yksi aikuinen (esim. vanhempi, isovanhempi tai huoltaja) + yksi lapsi (alkaen 3-vuotiaasta)
Milloin: työpajoja järjestetään satunnaisesti (katso seuraavat päivämäärät Ajankohtaista-osiosta)
Lämmin, luova yhteinen hetki – ja kotiinviemisinä ainutlaatuinen taideteos, jonka teitte yhdessä